Tämä on toinen osa maan teologiaa käsittelevää kirjoitusta, jossa arvioidaan kuluneena vuonna julkaistua teosta The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context.
UUDEN LIITON ISRAEL ON KRISTUKSEEN USKOVAT
Ensimmäisessä osassa käsitellyn sionistisen ja dispensationalistisen raamatuntulkinnan vastustajat (joita kutsuttakoon vaikka ”sionismikriittisiksi”) katsovat, etteivät sionistien näkemykset ota riittävästi huomioon Ut:n näkökulmaa ja sitä, kuinka siinä Vt:n lupaukset katsotaan täytetyiksi Jeesuksessa. Ut:n ensisijaisuus kristityille johtuu siitä, että Raamatun ilmoitus etenee progressiivisesti (valo lisääntyy sitä mukaa kun ovea raotetaan enemmän). Vanhan liiton tekstit tulee siksi tulkita Kristus-tapahtuman ja Uuden testamentin ilmoituksen valossa, kuten varhaiset kristityt tekivät.
Mitä tällainen näkökulma tarkoittaa Genesiksen maa-lupauksen ja ”Israelin” kannalta? Uusi testamentti katsoo Vanhaa sen uskomuksen lävitse, että monet keskeiset Vanhan liiton lupaukset ovat tulleet täytetyiksi Jeesuksessa. Sionismikriitikot katsovat, että täytetyksi tulee myös lupaus maa-alueesta. Esimerkkeinä tästä vedotaan muun muassa edellä esitettyyn Paavalin tulkintaan Abrahamille annetuista lupauksista (esim. Room. 4:13), Jeesuksen tapaan suunnata aikansa juutalaisten odotukset poliittisesta messiaasta ja Israelin autonomian ennalleenasettamisesta kohti (ilmeisen ”hengellistä” tai ”tuonpuoleista”) Jumalan valtakuntaa konkreettisen valtakunnan sijasta, sekä esimerkiksi heprealaiskirjeen käsitykseen ”tuonpuoleisesta” luvatusta maasta.
Olennaista on myös se, Kristuksessa Jumala on tehnyt Jeesukseen uskovista juutalaisista ja pakanoista yhden Jumalan kansan, joka on Vt:n Israelin jatkumo (kuten Paavalin oliivipuu-vertauksessa). Ei-uskovat juutalaiset ”oksat” on karsittu pois, eivätkä he siten ole osa Israelia (esim. Room. 9:6-8; 11:17).
Islam-asiantuntija Colin Chapmanin mukaan Abrahamille annettu lupaus maasta on osa kokonaispakettia, jota ei voi erottaa laajemmasta yhteydestään. Genesiksessä Abrahamille annettu lupaus sisältää neljä ulottuvuutta: 1) kansan, 2) maan, 3) liittosuhteen sekä 4) siunauksen kaikille kansoille. Chapmanin mukaan nämä neljä ovat toisistaan riippuvaisia, ja lupaus tulee yhtenä pakettina. Näitä ei voida erottaa toisistaan. Siis jos kristityt näkevät, että esimerkiksi lupaus kaikille kansoille ulottuvasta siunauksesta (4) on tullut Jeesuksessa täytetyksi, ei maa-lupaustakaan (1) voida erottaa Jeesuksessa tapahtuvasta täyttymyksestä.
Monien muiden tavoin Chapman katsoo, että Jeesus torjui täysin kansansa ja opetuslastensa nationalistiset odotukset Israelin tulevasta poliittisesta hallinnasta ja roomalaisten pois potkimisesta. Hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta erosi radikaalisti Israelin rajoihin ja juutalaiseen kansan poliittiseen autonomiaan liittyvistä vanhatestamentillisista valtakunta-odotuksista. Opetuslapset epäilemättä ymmärsivät Jeesuksen julistuksen, sillä mikään Uudessa testamentissa ei vihjaa siitä, että Jeesuksen poistumisen jälkeen uskovat olisivat jääneet odottamaan Jumalan ennallistavan maallisen Israelin.
Chapmanin mukaan Ut ei myöskään vaikene maa-kysymyksestä, vaikka sionistit näin usein argumentoivat väittäen, ettei mitään Vt:n lupauksia ole Ut:ssa kumottu tai muutettu. Ut nimittäin käyttää huomattavan paljon maa-lupaukseen viittaavia termejä - kuten ”perintö(osa)” - puhuessaan kristittyjen osaksi tulleista siunauksista. Lisäksi hänen mukaansa ainakin Matt. 5:5 voidaan lukea selväksi viittaukseksi maa-lupauksen universalisoitumisesta.
Sionismikriittiset teologit vyöryttävät esille myös Vt:n tekstejä tukemaan argumentointiaan, sillä kristillisten sionistien pelikenttä on pitkälti sillä puolella Raamattua. Kristillisen sionismin äänekäs ja teräväsanainen kriitikko Stephen Sizer toteaakin suoraan, etteivät tämän päivän juutalaiset ole Abrahamille annetun maa-lupauksen perijöitä. Sizerin mukaan Uusi testamentti ei tee mitään uutta irrottaessaan osallisuuden Jumalan kansasta biologis-etnisestä Abrahamin jälkeläisyydestä, sillä edes Vanha testamentti ei määrittele Israelia ensisijaisesti etnisyyden perusteella, vaan aina uskon ja Jumalan armovalinnan perusteella. Sizerin mukaan käsite ”Jumalan kansa” ei esiinny missään kohtaa Raamattua esiinny ensisijaisesti etnisesti määriteltynä joukkona. Ne, jotka väittävät toisin, eivät hänen mukaansa eroa niistä etelä-afrikkalaisista, jotka edelleen puolustavat apartheidia raamatullisin argumentein.
Nykyistä juutalaisten paluumuuttoa on perusteltu monilla profeetoista löytyvillä pakkosiirtolaisuuden päättymistä ennustavilla teksteillä. Profetioiden suoraa soveltamista tähän päivään kritisoidaan esimerkiksi toteamalla, että Vt:n mukaan juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta paluun ehtona oli aito kääntymys (esim. 5. Moos. 30:2-3) ja maan asuttamisen ehtona on kuuliaisuus. Tästä syystä Vt:n pakkosiirtolaisuudesta paluuta koskevien tekstien soveltaminen 1800-luvun lopulla alkaneeseen juutalaisten paluumuuttoon on kyseenalaista, sillä sitä ei edeltänyt hengellinen herääminen. Itse asiassa juuri näin kristillisen sionismin piireissä alunperin profetioiden valossa ennusteltiin, mutta kun käytännössä kääntymys ei tapahtunutkaan odotuksista huolimatta, kristillinen sionismi on pakotettu ruuvaamaan teologiaansa nykytilanteen mukaiseksi.
Jerusalemilaisen King of Kings -seurakunnan pastori Wayne Hilsden totesikin viime keväänä Betlehemissä pidetyssä Christ at the Checkpoint -konferenssissa, että Vanhan testamentin varoitusten ja nyky-Israelin moraalisen tilan perusteella Jumala saattaisi potkaista juutalaiset pois Pyhältä maalta hetkenä minä hyvänsä.
PALESTIINALAINEN VAPAUTUKSEN TEOLOGIA JA ”KRISTILLINEN PALESTINIANISMI”
Israel-nimen ottaneen juutalaisvaltion itsenäistymisestä vuonna 1948 lähtien Vanha testamentti on ollut palestiinalaiskristityille kova pala. Nuoren polven evankelinen palestiinalaisteologi Munther Isaac kertoo, kuinka monille palestiinalaisille Vanha testamentti on ollut kirja Jumalasta, joka on palestiinalaiset kodeistaan ajaneen ja heidän maansa ryöstäneen Israelin puolella. Vanhan testamentin lukemista ei ole helpottanut sekään, että sana Filistea käännetään arabiankielisissä Raamatuissa sanalla Falastin, joka tarkoittaa nykyarabiassa Palestiinaa. Sana ”Israel” on palestiinalaisten jumalanpalveluksissa puolestaan usein luettu ”Jaakobiksi”. Lisäksi palestiinalaiset ovat tottuneet kohtaamaan länsimaisia kristittyjä, jotka kehottavat heitä muuttamaan Pyhältä maalta pois Jumalan suunnitelmien (eli käytännössä Israelin) tieltä.
Ei siis ihme, että tilanne on synnyttänyt palestiinalaista hermeneutiikkaa, joka pyrkii katsomaan Vanhaa testamenttia omasta näkökulmastaan. Sionismikriittisten tulkintojen ääripäässä voidaan nähdä niin kutsuttua palestiinalaista vapautuksen teologiaa ajavan Sabeel-liikkeen pastori Naim Ateek. Hän kutsuu Vt:n joitain osia rasistisiksi. Ateek kirjoittaa, että ilman Kristusta Vt voidaan nähdä dokumenttina, joka rohkaisee etniseen puhdistukseen. Ateekin mukaan kuitenkin Uusi testamentti ”puhdistaa Vt:n sionismista”! Raamatun ilmoitus etenee progressiivisesti kohti etnistä inklusivismia. Vt irtautuu pikkuhiljaa sellaisesta etnosentrisyydestä, johon sopii vain etnisesti juutalaiset ja heidän Jumalansa.
Monet sionismikriittiset teologit sekä myös palestiinalaisteologit itse ovat kritisoineet Ateekin hermeneutiikkaa, joka näyttää luovan ”kaanonin kaanoniin” ja hylkää osan Vt:a lähes merkityksettömänä. Stephen Sizer huomauttaa, ettei tällaiseen ole tarvetta, sillä monet Vt:n kohdatkin vastustavat ajatusta ”etnisesti puhtaasta” Israelista ja osoittavat kohti etnisesti inklusivistista käsitystä Jumalan kansasta (5. Moos. 23:7-8; Hes. 47:22-23).
Munther Isaac ja monet palestiinalaisteologit haluavat auttaa Palestiinan kirkkoa ottamaan Vanhan testamentin jälleen omakseen, mutta eivät halua lähteä Ateekin tielle. Heidän lähtökohtansa on se, että kristityt arabit ymmärtävät tulleensa osaksi Jumalan kansaa ja Israelia, ja että Vt on siten myös heidän historiaansa, koska kristittyinä he ovat Abrahamin jälkeläisiä (eivätkä esimerkiksi ”Ismaelin lapsia” – termi, jota Isaac on pyytänyt olemaan käyttämättä, sillä se ei hänen mukaansa tee oikeutta heidän hengelliselle identiteetilleen Abrahamin lapsina). Isaac pohtii rohkeasti vaikean tekstin, Jerikon valloituksen (Joos. 6) merkitystä palestiinalaisten näkökulmasta. Lisäksi Isaac korostaa, että Jumala on oikeudenmukainen, ja kehottaa uskomaan, että Jumalan oikeus vielä tapahtuu: kenties nyky-Israelin syntien mitta ei ole vielä täysi!
Palestiinalainen vapautuksen teologia ei siis ole mikään evankelisten palestiinalaisteologien lempilapsi. Länsirannan evankelisten kristittyjen Iso Kirja eli Betlehem Bible College näyttää sanoutuvan irti siitä. Esimerkiksi raamattukoulun järjestämässä Christ at the Checkpoint -konferenssissa viime keväänä Ateek ei ollut puhujalistalla (vaikka kaksi vuotta aikaisemmin järjestetyssä ensimmäisessä CATC-konferenssissa hän oli). Tämä todennäköisesti siksi, ettei liian voimakas tai yksipuolinen teologia ja retoriikka helpota sitä dialogia, jota BBC haluaa harjoittaa messiaanisten seurakuntien kanssa (myöskään tiukkasanainen Stephen Sizer ei ollut puhujalistalla, vaikkakin paikalla). Päinvastoin, BBC:n dekaani ja juutalaisten ja palestiinan arabien kohtaamisia järjestävän Musalaha-järjestön johtaja Salim Munayer korosti konferenssissa, että uskovien pitää päästä oman rajoittuneen näkökulmansa yli, ja ”kristillinen palestinianismi” on aivan yhtä hukassa kuin kristillinen sionismi. (Konferenssin puheita voi katsoa Vimeosta haulla ”Christ at the Checkpoint”.)
TO BE CONTINUED...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti